|
Äänellä itkeminen Kuulin ensimmäisen kerran itkuvirsiä 2000-luvun alkupuolella. Mutta silloin vahva tunneilmaisu lähinnä nosti karvani pystyyn. Reilu viisitoista vuotta myöhemmin löysin itkuvirret laulun ja terapeuttiseen ilmaisuun kallistumisen myötä ja itkuvirret todella kolahtivat. Aloin opiskella niiden ilmaisemista ja kulttuuria, jota esiintyy kaikkialla maailmassa. Opiskelen kehoterapeutiksi ja siksikin koen itkuvirsien voimakkaan tunnetyöskentelyn omakseni. Karjalaisten juurieni myötä itkuvirret ovat myös vahva osa ilmaisuani. Toimin äänellä itkijänä eri tilaisuuksissa ja äänellä itkeminen liittyy myös osaksi taiteelliseen ilmaisuuni. |
